Kansainvälinen uutisseurantani nostaa välillä esiin artikkeleja, joissa yhdysvaltalaiset tahot kommentoivat EU:n vastuullisuuteen liittyvää uutta sääntelyä. Hyvin selväksi tulee, että EU-vaatimukset harmittavat usalaisia.
Harmitus ei sinänsä yllätä, koska EU on monille yhdysvaltalaisyrityksille hyvin tärkeä markkina-alue, ja uusista vaatimuksista yleensä aiheutuu jonkinlaisia kustannuksia.
Erityisen kiinnostavaa näissä artikkeleissa on, että ne tekevät näkyväksi hyvin suuret erot ajattelutavoissa Yhdysvaltojen ja EU:n välillä.
Euroopassakin kyllä saatetaan kritisoida lisääntyvää sääntelytaakkaa, ja erityisesti sääntelyn arvaamattomuutta. Täällä kuitenkin yrityskentässä vallitsee melko laaja yhteisymmärrys siitä, että vastuullisuus on liiketoiminnan kannalta hyvä asia, ja investoinnit vastuullisempaan toimintatapaan ovat usein kannattavia pidemmällä aikavälillä.
Yhdysvaltalaisissa puheenvuoroissa sävy on hyvin toisenlainen. Sääntelyn perimmäinen tarkoitus, kuten vaikkapa parempi kuluttajansuoja, ympäristön suojelu tai ihmisoikeuksien turvaaminen, ohitetaan usein täysin, ja argumentointi keskittyy yksinomaa lyhyen aikavälin kustannuksiin.
Usein toistettu argumentti on myös, millä ihmeen oikeudella eurooppalaiset säätävät lakeja, joita usalaisetkin joutuvat noudattamaan. Ajatella, että toisessa maassa toimiessaan pitää ihan noudattaa paikallisia lakeja!
Mainiona esimerkkinä toimii yhdysvaltalaisen ajatushautomon kiukkuinen kritiikki EU:n tuotteiden korjattavuutta ja kestävyyttä koskeviin uudistuviin vaatimuksiin. Kirjoittaja pitää aivan säädyttömänä muun muassa vaatimusta, että yritysten pitää digitaalisessa tuotepassissa kertoa yksityiskohtaiset tiedot tuotteen tuotantoketjusta.
Kohtuuttomana kirjoittaja pitää myös sitä, että uusien tuotteiden täytyy kestää käyttöä ja olla korjattavissa jopa kymmenen vuoden ajan. Kauhea vaiva, kun yhdysvaltalaiset teknologiajätit julkaisevat uusia tuoteversioita joka vuosi!
Kriittiselle lukijalle saattaa tulla mieleen, että sehän juuri on tämän lainsäädännön tarkoitus, että täysin kestämättömälle pohjalle rakennettuja liiketoimintamalleja jouduttaisiin mylläämään uusiksi. Ei maailma oikeasti tarvitse uutta iPhone-versiota joka vuosi. Eikä varsinkaan sellaista, joka on ohjelmoitu hajoamaan heti takuuajan umpeuduttua, ja jonka varaosat maksavat niin paljon, että halvemmaksi tulee ostaa uusi.
EU on myös Kiinan ohella ainoa riittävän suuri talousalue tarjoamaan todellista vastusta yhdysvaltalaisille. Siinä on siis paljon järkeä, että tällaista sääntelyä otetaan käyttöön juuri EU:ssa.
Valitettavasti kuitenkin nykyinen EU-komissio on ollut kovin vastaanottavainen yhdysvaltalaisten teollisuuslobbareiden valituksille. Selvitys toisensa jälkeen on paljastanut, että "eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä parantavien" sääntelynpurkuesitysten taustalla on massiivinen usalaisen teollisuuslobbyn kampanjointi.
Jännittävää siis nähdä, kestääkö komission kantti tuotteiden kestävyys- ja korjattavuusvaatimusten kohdalla, kun esimerkiksi yritysvastuudirektiivin kohdalla se ei kestänyt. Itse kyllä haluaisin jatkossakin elää maanosassa, jossa lainsäädännössä keskitytään muihinkin arvoihin kuin yritysten lyhyen aikavälin kustannuksiin.
Kuva: Maxime Gilbert / Unsplash