Vaikka USA:n presidentinvaalien tulos ei ollut täysin yllättävä, se iski silti ilmat pihalle. Somefiidini täyttyvät USA:ssa asuvien naisten ja vähemmistöihin kuuluvien ihmisten hädän ja ahdistuksen täyteisistä viesteistä, joissa he pohtivat, miten heidän käy. Mitä kaikkia oikeuksia heiltä viedään, kuinka paljon vihaa saavat osakseen, ovatko enää lainkaan turvassa.
Ahdistus kuristaa omaakin kurkkua, kun mietin, miten vahvan jalansijan vihan, itsekeskeisyyden, ennakkoluulojen ja pelon lietsomiseen perustuva politiikka on saanut – USA:ssa, mutta yhä vahvemmin myös Euroopassa.
Muistelen marraskuuta 2016, jolloin Trump valittiin ensimmäisen kerran presidentiksi. Heräsin hotellihuoneessa Marrakeshissa, jossa osallistuin YK:n ilmastokokoukseen. Silloin tuntui lohdulliselta olla juuri siellä, ilmastotyötä tekevien ihmisten ympäröimänä. Se muistutti hyvin konkreettisesti, että oli yhden maan vaalitulos mikä hyvänsä, laaja kansainvälinen yhteisö puskee silti eteenpäin.
Tällaisen yhteisön voimaa kaipaan tänäänkin. Yksin olemme kovin voimattomia, yhdessä vahvoja. Taantumukselliset voimat ovat nyt onnistuneet kokoamaan rivinsä pelottavan tehokkaasti. Annammeko heidän tehdä, mitä tekevät? Käperrymmekö itseemme ja toivomme, ettei osu omalle kohdalle? Vai kaivammeko jostakin päättäväisyyttä toimia ja mennä eteenpäin?
Onneksi omassa työssäni kohtaan päivittäin ihan tavallisia ihmisiä ihan tavallisilla työpaikoilla, jotka työskentelevät kukin omalla tavallaan sen eteen, että planeettamme säilyisi elinkelpoisena ja ihmisillä olisi tilaa ja mahdollisuuksia elää ihmisarvoista elämää riippumatta sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta, syntyperästä, neurotyypistä, vammoista ja niin edelleen. Jatketaan! Takaiskuista huolimatta.
Vedetään syvään henkeä, tunnetaan tunteet, annetaan pulssin tasaantua ja mennään eteenpäin. Yhdessä. ❤️