Kasvihuonekaasupäästöjen kompensoinnista on alettu puhua kriittisempään sävyyn, ja hyvä niin. Yritysten pitäisi ensisijaisesti panostaa päästöjensä vähentämiseen eikä käyttää kompensointia helppona oikotienä.
Tämä näkemykseni vahvistui, kun luin hetki sitten julkaistusta Floridan yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa oli analysoitu yritysten tapaa käyttää päästökompensaatiota.
Tutkimuksen mukaan kompensaatioiden käyttö on lisääntynyt parissa vuosikymmenessä räjähdysmäisesti. Vuonna 2022 kompensaatioiden määrä vastasi noin 30 miljoonaa hiilidioksiditonnia. On siis syytäkin katsoa tarkemmin, onko niillä oikeasti vaikutusta ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Tutkijat tekivät mielenkiintoisen havainnon: eniten kompensaatioita käytetään toimialoilla, joiden päästöt ovat vähäisiä, kuten rahoitus- ja palvelualoilla. Sen sijaan päästöintensiivisillä toimialoilla fokus on päästöjen vähentämisessä.
Sinänsä helpottava tieto, että eniten päästävät yritykset fokusoivat päästövähennyksiin. Mutta tutkijoiden mukaan eniten kompensaatioita käyttävien yritysten toiminta viittaa siihen, että kyse on enemmän viherpesusta kuin todellisesta pyrkimyksestä vaikuttavaan ilmastotyöhön.
Vähäpäästöisillä aloilla toimiville yrityksille kompensaatiot ovat halpoja verrattuna aitojen päästövähennysten edellyttämiin investointeihin, ja niiden avulla yritys voi muun muassa varsin helposti parantaa sijoitustaan erilaisissa rankingeissa. Tai kerätä vastuullisuuspisteitä kuluttajien silmissä.
Epäilyä viherpesusta tukee tutkijoiden havainto, että valtaosa yritysten hankkimista kompensaatioista ei täyttänyt laatukriteereitä.
Ei siis ihme, että EU kielsi tänä vuonna kuluttajille markkinoivia yrityksiä esittämästä väitteitä hiilineutraaliudesta, mikäli väitteet perustuvat päästöjen kompensointiin. Tuleva Green Claims -direktiivi asettaa lisäksi vaatimuksia, miten kompensaation käytöstä voi kuluttajille kertoa.
Ilmastotyössä(kään) ei ole oikotietä onneen.
