Selvitys: amerikkalaisyhtiöiden lobbaus näkyy digitaalisessa Omnibuksessa

  • tammikuuta 21, 2026

Tiesitkö, että EU:ssa on tekeillä monta muutakin Omnibus-lakipakettia kuin yritysten vastuullisuusvelvoitteita heikentänyt Omnibus I?

Parhaillaan käsittelyssä on esimerkiksi ns. digitaalinen Omnibus, jossa muun muassa esitetään heikennyksiä kansalaisten tietosuojaan.

Digitaalisen Omnibuksen ääneen lausuttuna tavoitteena on parantaa eurooppalaisen ohjelmistoteollisuuden kilpailukykyä. Viime viikolla julkaistu selvitys kuitenkin asettaa tämän tavoitteen kyseenalaiseen valoon.

Corporate Europe Observatoryn ja Lobby Controlin raportti kertoo, että amerikkailaiset ohjelmistojätit kuten Meta, Google ja Microsoft käynnistivät viime vuonna massiivisen lobbauskampanjan, kun digitaalista Omnibusta valmisteltiin.

Amerikkalaisjätit ovat erityisesti keskittyneet rakentamaan läheisiä suhteita europarlamentin äärioikeistoryhmiin. Tällä kaudella parlamentin suurin puolue EPP on useasti liittoutunut äärioikeiston kanssa tärkeissä äänestyksissä. Äärioikeistopuolueille on siis muodostunut paljon kokoaan merkittävämpi rooli lakiesityksiä koskevissa neuvotteluissa.

Ei kovin yllättävästi parlamentin äärioikeistoryhmistä onkin jo kuulunut sen suuntaisia kommentteja, että ohjelmistobisneksen sääntelyn purkamisessa on mentävä pidemmälle kuin digitaalisessa Omnibuksessa esitetään.

Selvityksen mukaan tosin komission alkuperäisessä esityksessäkin näkyy vahvasti amerikkalaisten ohjelmistojättien kädenjälki.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun europarlamentin oikeisto on asettunut amerikkalaisyhtiöiden käsikassaraksi. Viime syksynä selvisi, että amerikkalaiset öljy-yhtiöt lobbasivat vimmalla heikennyksiä eurooppalaiseen yritysvastuusääntelyyn.

Minua tällainen kehitys hirvittää. Jos nimittäin jostakin voi olla varma niin siitä, ettei amerikkalaisia yhtiöitä kiinnosta tavallisen eurooppalaisen terveys, turvallisuus tai oikeudet.

Kuva: Shahadat Rahman / Unsplash

Lisää aiheesta

Europarlamentin Omnibus-päätös

marraskuuta 14, 2025
Euroopan parlamentti päätti eilen kantansa Omnibus I -lakiesitykseen, jonka tavoitteena on heikentää...

Omnibus-neuvottelut päätökseen

joulukuuta 9, 2025
Omnibus I -saippuaoopperan kausi alkaa lähestyä loppua. Kolmikantaneuvottelut saatiin aamuyöllä päätökseen....

Opi ymmärtämään EU-päätöksentekoa paremmin

helmikuuta 20, 2026
Trilogi, Coreper, EU-asetus – mitä häh?
EU-lainsäädäntö

Opi perusasiat helposti ja nopeasti verkkokurssilla

Trilogi, Coreper, EU-asetus – mitä häh? Haluatko seurata EU-politiikkaa, mutta koko homma tuntuu vaikeaselkoiselta? Miten EU-lainsäädäntöprosessi toimii -verkkokurssi opettaa sinulle EU-lainsäädännön perusasiat 20 minuutissa.