Will & Way blogi

Sijoittajat entistä kiinnostuneempia vastuullisuudesta

Kirjoittanut Kaisa Hernberg | 2.11.2026 9.17.16

Institutionaaliset sijoittajat kuten eläkevakuutusyhtiöt, valtiolliset ja kunnalliset sijoitusyhtiöt, vakuutusyhtiöt ja varakkaiden sukujen omistamat sijoitusyhtiöt kiinnittävät entistä enemmän huomiota vastuullisuusnäkökohtiin.

FTSE Russellin vuosittainen globaali sijoittajaselvitys kertoo, että suurin osa sijoittajista (84 %) huomioi vastuullisuusseikkoja sijoituspäätöksiä tehdessään ja hieman useampi (85 %) arvelee tämän lisääntyvän tulevaisuudessa. Sijoittajat ovat myös laajentaneet vastuullisuuskriteerien käyttöä suurempaan osaan sijoitussalkustaan.

Selvityksen mukaan ilmastonmuutokseen liittyvä huoli on voimistunut sijoittajien keskuudessa. Huolta herättävät nyt taloudellisten riskien ohella myös ilmastonmuutoksen aiheuttamat fyysiset riskit. Tähän asti monet sijoittajat ovat halunneet rahoittaa fossiili-intensiivisten teollisuudenalojen kestävyyssiirtymää, mutta nyt yhä useampi on ryhtynyt karsimaan omistuksiaan tällaisissa yhtiöissä.

Tulokset ovat kiinnostavia muun muassa siksi, että ne kertovat hyvin erilaista tarinaa kuin viime vuosien poliittinen retoriikka. Rahoitusalalla ymmärretään riskien päälle, ja esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät riskit otetaan vakavasti.

EU:n nykyinen sääntelynpurkuvimma sopii huonosti yhteen sijoittajien tarpeiden kanssa. Selvityksen mukaan sijoittajat kokevat yritysten vastuullisuusraportoinnin laadun ja yhtenäisyyden merkittävimmäksi esteeksi vastuulliselle sijoittamiselle.

On mielenkiintoista nähdä, millä tavoin sijoittajien kasvava kiinnostus vastuullisuutta kohtaan tulee näkymään käytännössä. Jos esimerkiksi sijoittajien pako öljy-yhtiöistä lisääntyy, tuleeko siitä vihdoin sellainen vipu, joka saa alan jättiyhtiöt muuttamaan toimintaansa? Olisiko Google jättänyt laittomat hakkuut tekemättä, jos olisi ollut syytä pelätä rahoittajien reaktiota?

Vastuullisuuskysymyksissä raha tuntuu usein ohjaavan paljon tehokkaammin kuin lainsäädäntö – välillä hyvään ja välillä huonoon suuntaan. Toivottavasti suunta on nyt kohti parempaa.