Sijoittajat huolissaan uudistetusta ESRS:stä

  • tammikuuta 20, 2026

Kevennetty versio vastuullisuusraportoinnin ESRS-standardeista julkaistiin joulukuun alussa. Parhaillaan odotellaan tietoa, millä aikataululla EU-komissio aikoo julkaista kevennettyihin standardeihin perustuvan delegoidun säädöksen – ja mitä muutoksia komissio mahdollisesti vielä standardeihin tekee.

Vaikka prosessi on vielä hieman kesken, vastuullisuusraportoinnin keskeiseltä kohderyhmältä eli sijoittajilta on jo saatu kommentteja uudistetusta ESRS:stä.

EFRAGin eli standardien laatijan teettämän kyselyn perusteella sijoittajat eivät varsinaisesti hihku innosta. Sijoittajia huolettaa erityisesti, että kevennetyt standardit heikentävät raporttien vertailtavuutta. Myös kriittisen ympäristötiedon putoaminen pois sekä ylipäätään tiedon väheneminen ovat monien sijoittajien huolenaiheina.

Myös raportoivien yritysten määrän raju pudotus on kirvoittanut harmistuneita ja huolestuneita kommentteja sekä sijoittajilta että kansalaisjärjestöiltä. Alun perin kestävyysraportointidirektiivin (CSRD) piti moninkertaistaa vastuullisuudesta raportoivien yritysten määrä, mutta Omnibus I pudottaa määrän alemmalle tasolle kuin se oli ennen CSRD:n voimaantuloa.

Kuva: Kenny Eliason / Unsplash

Lisää aiheesta

 

Selvitys: amerikkalaisyhtiöiden lobbaus näkyy digitaalisessa Omnibuksessa

tammikuuta 21, 2026
Tiesitkö, että EU:ssa on tekeillä monta muutakin Omnibus-lakipakettia kuin yritysten vastuullisuusvelvoitteita...

Europarlamentin Omnibus-päätös

marraskuuta 14, 2025
Euroopan parlamentti päätti eilen kantansa Omnibus I -lakiesitykseen, jonka tavoitteena on heikentää...

Omnibus-neuvottelut päätökseen

joulukuuta 9, 2025
Omnibus I -saippuaoopperan kausi alkaa lähestyä loppua. Kolmikantaneuvottelut saatiin aamuyöllä päätökseen....
EU-lainsäädäntö

Opi perusasiat helposti ja nopeasti verkkokurssilla

Trilogi, Coreper, EU-asetus – mitä häh? Haluatko seurata EU-politiikkaa, mutta koko homma tuntuu vaikeaselkoiselta? Miten EU-lainsäädäntöprosessi toimii -verkkokurssi opettaa sinulle EU-lainsäädännön perusasiat 20 minuutissa.