Palkka-avoimuusdirektiivin määräysten pitäisi astua voimaan Suomen lainsäädännössä tämän vuoden kesäkuun aikana. Lakimuutoksen sisällöstä käydään kuitenkin edelleen vääntöä, Ylen uutiset kertoi viime viikolla.
Työnantajien kannalta on melko hankalaa, että aikaa toteuttaa uuden lainsäädännön edellyttämät vaatimukset jää hyvin vähän.
Kohtuullisella varmuudella tiedetään, että nämä vaatimukset joka tapauksessa tulevat suomalaisillekin työnantajille:
- Rekrytointi-ilmoituksissa tai vähintäänkin ennen työhaastattelua on kerrottava tehtävän aloituspalkka tai palkkahaitari.
- Työnantajan on kerrottava työntekijöille tilastotietoa sukupuolten välisestä palkkaerosta työpaikalla.
- Työntekijällä on oikeus saada tiedot hänen kanssaan samaa tai samanarvoista työtä tekevien keskipalkkatasoista sukupuolen mukaan eriteltynä.
Käynnissä oleva kiista koskee samanarvoisen työn määritelmää. Työnantajaliitot vastustavat sellaisen sisällyttämistä lakiin, kun taas palkansaajäjärjestöjen näkemys on, että määritelmän mukanaolo on direktiivin vähimmäistäytäntöönpanon edellytys.
Kun tutkii työnantajapuolen antamia lausuntoja, niissä korostetaan työehtosopimusten roolia. Työnantajaliittojen kanta on, että työehtosopimuksissa on jo määritelty työtehtävien vaativuuden kriteerit kunkin alan kannalta järkevällä tavalla, eikä tätä pidä lainsäädännöllä mennä sörkkimään. Etelärannassa ollaan myös sitä mieltä, että lainsäädännön vaatimusten täyttämiseksi pitäisi riittää se, että käyttää yksityistä konsulttia palkkatasojen määrittelyyn.
Näitä argumentteja lukiessa herää väistämättä kysymys: jos työehtosopimuksissa kerran on niin hyvät vaativuuskriteerit ja jos yksityisten konsulttien tapa määrittää tehtävien palkkatasot on täysin arvostelun yläpuolella, miksi Suomessa sitten on naisten ja miesten välillä ihan merkittävän kokoisia palkkaeroja, jotka eivät selity millään asiallisella kriteerillä? (ks. esim. tekniikan alan palkkaeroja käsittelevä selvitys)
Olisiko ehkä kuitenkin syytä tutkailla niin työehtosopimuksia kuin konsulttien käytäntöjäkin sillä silmällä, onko niihin pesiytynyt sukupuolten palkkaeroja ylläpitäviä elementtejä?
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan suomalaiset työnantajat ovat olleet nihkeitä ja hitaita etenemään palkka-avoimuuden suhteen. Monella työpaikalla ehkä odotellaan kesäkuuta kylmä hiki otsalla, sillä palkkauskäytännöt eivät välttämättä kestä kovin läheistä kriittistä tarkastelua. Ei siis tarvitse kovasti ihmetellä, mistä työnantajaliittojen vastustus kumpuaa.
Kiinnostavaa nähdä, miten kiista ratkeaa ja käydäänkö sitä kenties vielä EU-tuomioistuimessakin.
