Sähkön ostaminen ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen, kun miettii viherpesua. Näillä asioilla on kuitenkin paljonkin tekemistä toistensa kanssa.
”Tuotannossa on käytetty 100 % uusiutuvaa sähköä”, on melko usein nähty väite. Aina se ei kestä lähempää tarkastelua. Väite uusiutuvan sähkön käytöstä voi perustua uusiutuvan energian sertifikaattien ostoon tai siihen, että uusiutuvaa sähköä ostetaan perustuen kuukausi- tai vuositason laskelmiin.
Uusiutuvan energian sertifikaatit ovat tavallaan kuin sähkömarkkinoiden päästökompensaatiokrediittejä. Ja kuten päästökompensaatiossa, myös sertifikaattien laatu vaihtelee suuresti.
Toistaiseksi muun muassa yleisesti käytössä oleva hiilijalanjäljen laskennan GHG-protokolla sekä tieteeseen perustuvien ilmastotavoitteiden malli Science Based Targets (SBT) sallivat sertifikaattien ja kuukausi- ja vuositason keskiarvojen käytön, mikä valitettavasti heikentää yritysten hiilijalanjälkilaskelmien luotettavuutta.
Mutta paine markkinoilla kasvaa, ja tuleva EU:n viherpesudirektiivi omalta osaltaan tiukentaa vaatimuksia.
Sähkön oston käytännöt kannattaa siis ottaa yrityksissä syyniin. Tällä hetkellä hyvänä käytäntönä suositellaan uusiutuvan sähkön hankintaa tuntitason kulutuksen perusteella.
Lisää aiheesta: https://www.renewabl.com/post/navigating-the-new-terrain-eu-green-claims-directive-and-its-impact-on-energy-procurement
