Raakkutuho on nostanut jälleen keskusteluun, voisiko luontokadon torjumista tehostaa markkinamekanismilla samaan tapaan kuin ilmastonmuutoksen torjunnassa on käytössä päästökauppa.
Päästökauppahan on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kannustaa teollisuutta ja energiantuotantoa investoimaan päästöjen vähentämiseen. Voisiko sama siis toimia luontokadon kohdalla?
Hiilipäästöjen ja luontokadon välillä on perustavanlaatuisia eroja, jotka tekevät hiilipäästöjen hinnoittelusta yksinkertaista ja luontokadon hinnoittelusta monimutkaista.
1. Hiilipäästöt ovat luonteeltaan melko selkeärajainen asia. On joukko kasvihuonekaasuja, jotka kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä ilmakehään päästessään, ja niille voidaan laskea vertailuarvo (hiilidioksidiekvivalentti), mikä tekee päästöjen kvantifioinnista suhteellisen yksinkertaista.
Luontokato puolestaan kattaa lukuisia ominaisuuksiltaan hyvinkin erilaisia elinympäristöjä ja eliölajeja, joille on vaikeaa laskea vertailuarvoa. Montako hömötiaisekvivalenttia on isosarvikuono? Entä lahokaviosammal tai lehtometsä?
2. Ilmakehä on koko maapallon yhteinen. Kun joku tupruttaa kasvihuonekaasuja ilmoille Kiinassa, vaikutukset tuntuvat myös Suomessa. Päästöillä on toki myös negatiivisia paikallisvaikutuksia, joiden vuoksi päästöjen vähentämiseen pitää kannustaa kaikkialla. On kuitenkin osoittautunut aivan toimivaksi systeemiksi, että päästöoikeuksia voi myydä vaikkapa Pohjois-Suomesta Etelä-Suomeen.
Sen sijaan luontoympäristöt ovat paikallisia. Eteläsuomalaista luontoympäristöä ei voi korvata ostamalla luontoyksiköitä Pohjois-Suomesta. Ja uhanalaisille luontoympäristöille tai eliölajeille ei välttämättä edes löydy korvaajaa. Suomen luonnonsuojelulaki sääntelee ekologista kompensointia, ja laki nimenomaan rajaa uhanalaiset luontotyypit kompensoinnin ulkopuolelle.
3. Hiilipäästöjen hinnoittelu perustuu saastuttaja maksaa -malliin. On päätetty, kuinka paljon kasvihuonekaasuja voi vielä päästää ilmakehään, ja jos päästää enemmän, pitää ostaa päästöoikeuksia. Tähän mennessä malli on toiminut hyvin, mutta olemme kyllä jo pisteessä, jossa ei enää oikein voi ajatella, että ilmakehän hiilidioksidin määrää voisi lisätä. Vaikka hiilidioksidi ei jää ilmakehään ikuisiksi ajoiksi vaan sitä myös poistuu sieltä, ilmaston lämpeneminen on jo aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa.
Luontokadon kohdalla ei nähdäkseni ole mahdollista ajatella, että määriteltäisiin jokin sallittava luonnon tuhoamisen määrä ja yrityksille jaettaisiin luontotuho-oikeuksia. Kun uhanalainen laji tai luontotyyppi tuhoutuu, se on ikuisesti menetetty. Toki, jos tuhoa on aiheuttanut, siitä on syytä tulla järeät sakot, mutta se on mekanismina aivan eri asia kuin päästökauppa.
Päästökaupan tyyppinen markkinamalli ei siis nähdäkseni sovellu luontokadon torjuntaan. Mutta taloudellisia kannusteita kyllä tarvittaisiin. Minkälaisia ne voisivat olla?
