Isätkin kokevat nykyään työpaikoilla perhevapaisiin liittyvää syrjintää. Isien kuormitus ja uupuminen on lisääntynyt.
Kaksi Hesarin juttua viime viikoilta kertovat tylyä tarinaa.
Perhevapaauudistuksen yhtenä tavoitteena oli lisätä työelämän tasa-arvoa. Ja tavallaanhan se on onnistunutkin, mutta ei ihan toivotunlaisesti: miehet kohtaavat nyt samankaltaista syrjintää, johon naiset ovat joutuneet tottumaan jo iät ja ajat.
Työelämässä vallitsevat edelleen toimintatavat ja asenteet, joiden mukaan työlle pitää antaa kaikki.
Kun naiset saivat tapeltua itselleen oikeuden ja yleisen hyväksynnän tavoitella menestystä työuralla, heidän piti sopeutua tähän vaatimukseen. Samalla kuitenkin edelleen vaadittiin myös omistautumista kodille ja perheelle. Vanhemmuuden paineet jopa kasvoivat.
Nyt miehet näyttävät kohdanneen samat tuplavaatimukset: pitää omistautua työlle ja pitää omistautua perheelle. Ei ihme, että väsyttää.
Milloin oikein päästäisiin siihen, että elämässä voisi pyrkiä kohtuuteen ja tasapainoon? Ketä varten tällaista näännyttävää suorittamisen kulttuuria oikein ylläpidetään?
Ei tämä tällainen grindaaminen ole planeetankaan kannalta hyvä asia, sillä suorittamisen kulttuuriin liittyy olennaisesti myös kuluttamisen kulttuuri. Statusta ilmennetään kalliilla tavaroilla, harrastuksilla, autoilla ja lomamatkoilla. Mitä isommat tulot, sitä isompi hiilijalanjälki.
Mitä pitäisi tapahtua, että pystyisimme hidastamaan?
Kuva: Vitalii Khodzinskyi / Unsplash
