Vastuullisuus ja kilpailukyky

Parhaillaan on käynnissä kunnianhimoisemman vastuullisuuspolitiikan kauden jälkeinen vastaisku. Saamme jatkuvasti kuulla erinäisten korkeissa asemissa olevien poliittisten päättäjien suusta, että vastuullisuussääntelyä ja -vaatimuksia pitää keventää, koska ne heikentävät kilpailukykyä.

Yllättävän vähän on keskusteltu siitä, mihin nämä väitteet kilpailukyvyn heikkenemisestä perustuvat. Mitä näyttöä poliittisilla päättäjillä on esittää väitteensä tueksi?

Lähinnä on kuultu heittoja liian raskaasta hallinnollisesta taakasta ja korkeista kustannuksista. Ei käy kieltäminen, etteikö esimerkiksi kestävysraportointidirektiivin vaatimusten noudattaminen aiheuttaisi yrityksille työtä ja kustannuksia. Mutta siitä poliitikot eivät ole juurikaan puhuneet, mikä on vaihtoehto ja sen kustannus.

Rahoitusalalta on kyllä kuultu varsin painavia kannanottoja, joissa on painotettu pankkien ja vakuutusyhtiöiden riskinhallintaa ja tarvetta saada tietoa yritysten ja markkinoiden kestävyysriskeistä. Kas kun kestämätön toiminta aiheuttaa ihan reaalimaailman fyysisiä riskejä, joiden toteutuminen voi tulla erittäin kalliiksi. Rahoituslaitokset eivät voi ummistaa näiltä silmiään, eikä puutteellinen riskinhallinta ole yrityksillekään järkevää.

Toisaalta sekä rahoitusalaa että yrityksiä kiinnostavat myös kestävämmän talouden avaamat liiketoimintamahdollisuudet.

Keskuspankkien ja rahoitusvalvontaviranomaisten vapaaehtoinen ilmastoverkosto NGFS julkaisi vastikään lyhyen lyhyen aikavälin skenaariot vuoteen 2030 asti. Niissä tarkastellaan neljän erilaisen ilmastopolitiikkaskenaarion vaikutuksia useisiin kansantaloudellisiin indikaattoreihin, kuten bruttokansantuotteeseen, inflaatioon ja työllisyyteen.

Skenaarioraportti on kiehtovaa luettavaa, ja kilpailukyvystä huolestuneiden poliitikkojen kannattaisi todellakin tutustua siihen. Nimittäin, korkein työttömyys, jyrkin BKT:n lasku, rajuin rahoituksen hinnan ja inflaation kasvu, sekä jyrkimmin heikkenevä yritystalous toteutuvat skenaariossa, jossa politiikkaohjaus on heikkoa ja ilmastonmuutoksen vaikutukset saavat toteutua rajuimmillaan. Edes fossiilisiin raaka-aineisiin pohjautuva teollisuus ei menesty tässä skenaariossa.

Juuri tästä on nyt tärkeää puhua. Kestävää kehitystä tukevissa politiikkatoimissa peruuttaminen on oman oksan sahaamista. Ihmisten ja ympäristön kannalta kestämätön liiketoiminta on kestämätöntä myös taloudellisesti. Missä on kilpailukyky sitten, kun kuivuus, tulvat ja tuhohyönteiset aiheuttavat valtavia satovahinkoja? Sittenkö talous kukoistaa, kun tulvat ja hirmumyrskyt tuhoavat kokonaisia kaupunkeja?

Nämä eivät ole uhkakuvia kaukaa tulevaisuudesta. Me näemme näitä uutisissa yhä useammin.

Onko syytä kehittää yritysten vastuullisuusvaatimuksia? On toki. Entä onko syytä vetää heilurilla täyttä vauhtia toiseen laitaan? Ei todellakaan. Sitä ei toivo edes valtaosa yrityksistä.