Oletko joskus ihmetellyt, miksi vähemmistöihin kuuluvat ovat niin vihaisia? Ehkä olet päivitellyt, että paremmin saisivat asiaansa edistettyä kun olisivat mukavampia.
Yksi keskeinen syy löytyy mikroaggressioista.
Mikroaggressioilla tarkoitetaan pieniä arkipäiväisiä tilanteita, jotka saavat vähemmistöön kuuluvan tuntemaan, ettei kuulu joukkoon.
Ne voivat olla tahallista ulossulkemista, mutta usein kyse on ajattelemattomuudesta.
Ihminen, joka kysyy tummaihoiselta, mistä tämä on OIKEASTI kotoisin, on ehkä vain kiinnostunut. Mutta se, jolta kysytään, saattaa kuulla saman kysymyksen monta kertaa päivässä ja on todella kyllästynyt vastaamaan, että Töölöstä olen kotoisin, kyllä, olen asunut Helsingissä koko ikäni.
Seksuaalivähemmistöön kuuluva joutuu ehkä kuuntelemaan homovitsejä työpaikan kahvipöydässä. "Eihän me mitään pahaa. Vitsi, vitsi hei!"
Aistiherkkä autisti saa ehkä päivittäin kuulla, että voisi ottaa vähän rennommin.
Yksittäisinä sattumuksina mikroaggressiot ovat pieniä, mutta kun ne toistuvat ja toistuvat ja toistuvat, ne saattavat kasvattaa niiden kohteen sisällä ison aggression.
Sitten porukalla ihmetellään, miten se nyt noin pienestä suuttui, kun vähemmistöön kuuluva ei enää jaksa pidätellä kiukkuaan.
Hyvän työyhteisön yksi tärkeä happotesti onkin, millä tavoin erilaisuus ja erilaiset tarpeet kohdataan. Taivastellaanko erilaisuutta, pidetäänkö erilaisia tarpeita rasittavina tai vähemmän tärkeinä, moititaanko erilaista tapaa toimia? Vai arvostetaanko sitä, mitä erilaisuus työyhteisöön tuo — sekä osaamista ja työpanosta että ihmistä?
